Hoito-ohjeet

Hoito-ohjeet

Normaalihinta
€0,00
Myyntihinta
€0,00
Yksikköhinta
kohti 
Sisältää veron. Toimituskulut lasketaan kassalla.

Kaikki valmistamani esineet ovat paperia, joten ne eivät kestä liottamista, eikä runsaassa vedessä tiskaamista. Puhdistukseksi suosittelen pyyhintää kostealla sienellä. 

Esineet kestävät keramiikkaa paremmin kolhuja, mutta etikkaiset ruuat, vahvat pesuaineet ja runsas kosteus, voivat vaurioittaa niiden pintaa.

Kulunutta pintaa voi öljytä pellavaöljyllä.

Vaaseihin ja vateihin sopii parhaiten kuivat  materiaalit. Lisäämällä esimerkiksi vesilasin vaasin sisälle, voi vaaseihin tehdä myös näyttäviä tuorekukka-asetelmia.

Itse olen kohdellut vaaseja myös kovalla kädellä, kastellut niitä, täyttänyt ne mullalla ja istuttanut niihin viherkasveja ja kastellut surutta multaa. Olen pitänyt vaaseja ulkoilmassa sateessa ja tuulessa. Tällöin kuitenkin pitää varautua siihen, että orgaaninen materiaali patinoituu, sammaloituu, muuttaa hieman muotoaan ja saattaa lohkeilla. Kyseessä on kuitenkin lopulta maatuva materiaali.